logo.gif


Dave Lindholm & Jakes Blues Band: Blue Moon Cars

Jakes Blues Bandin ja Daven yhteinen CD julkaistiin heinäkuun 2004 alussa, levy-yhtiönä Bluelight Records.

Jakes Blues Band on 1992 perustettu toijalalainen bändi. Se on aiemmin julkaissut neljä omakustanteista, 4-5 biisiä sisältänyttä CD-EP:tä. JBB on ollut viime aikoina yksi maamme kovimmin keikkailevista rhythm & blues -comboista. Kyseessä on bluestrio, joka on usein säestänyt muita artisteja kuten Pepe Ahlqvistia, Jukka Tolosta , Harri Marstiota ja Ben Granfeltia. Daven kanssa yhteistyö on jatkunut jo usean vuoden ajan, mutta vuoden 2003 aikana se tiivistyi niin, että levytyssessiotkin saatiin keväällä 2004 tiiviin keikkailun jatkoksi pystyyn. Jakes Blues Bandin ohjelmisto on sisältänyt komean kitaroinnin siivittämää bluesrockia, kuten mm. Stevie Ray Vaughanin ja Jimi Hendrixin tunnetuksi tekemiä biisejä.

Näitä covereita on kuultavissa bändin aiemmin julkaistuilla CD:llä. Daven ja Jaken yhteisellä albumilla biisit ovat kaikki Daven käsialaa, mikä on yhtä aikaa kokonaisuuden heikkous ja vahvuus. Sävellykset ovat tutun davemaisia, ja liikkuvat monien genrejen alueilla. Albumin avausbiisi Coming Back To You nousi kohtuulliseksi radiohitiksi.

Kitaravuoropuheluita löytyy, ja parhaimmillaan meno on todella maukasta. Daven viime aikaisten albumien joukossa tämä nousee ehdottomasti pirteimpien joukkoon. Vaughanin ja Hendrixin vaikutteet kuuluvat itse asiassa yllättävän vähän, ehkä eniten biiseissä ’One More Change’ ja ’Lights Over Board’.

Osassa kappaleista tuntuu, että ulkopuolinen tuottaja olisi voinut puristaa bändistä enemmänkin. Esimerkiksi ’Beat the drum’ jää jotenkin hieman keskeneräiseksi, kun rumpalia ei oikeasti päästetä irti, vaikka pohjaa siihen hyvin olisikin. Joissain kohdin myös koko bändi olisi voinut antaa mennä vielä enemmän urku auki, ja pari coveria olisi ehkä tanakoittanut kokonaisuutta.

Rytmi-lehden arvostelija (Matti Komulainen?) kuvasi tunnelmiaan seuraavasti: ”Loppujen lopuksi muutaman kuuntelukerran jälkeen jäin takertuneeksi instrumentaaliin Hello Bob in D. Jostakin syystä Lindholmin lauluttomat sävellykset jäävät helposti unhon autuaille maille, vaikka ne ovat selittämättömän tragikoomisia helmiä kuten Chaplinin lyhytfilmit. Tässäkin hienossa esityksessä Dave Lindholmin alati käsittämättömän kauniissa Stratocaster-soundissa yhdistyy mielestäni - voitteko kuvitella - niin rautalankakitara, Sol Hoopiin havaiji-musiikki ja Django Reinhardtin mustalaisswing.” Tähän arviointiin on, ainakin kyseisen kappaleen osalta, helppo yhtyä.

Ks. myös linkki http://www.jakesbluesband.com/

Kotinsa ja omaisuutensa tulipalossa menettänyt Remu sai tilanteeseensa tukea, kun Juice, Popeda, Dave, Olli ja Ismo Alanko, Janne Laurila sekä Remu itse pitivät helatorstaina 20.5.2004 varojenkeruukonsertin Tampereella. Tilaisuuden juonsi Jope Ruonansuu.

Sittemmin Thaimaan katastrofissa menehtyneen Aki Sirkesalon juontamassa ohjelmasarjassa Poppia Kyydissä Dave esiintyi 23.7.2004 yhdessä Kwan’n Marikon sekä Aija Puurtisen kanssa. Ohjelmassa Sirkesaloa ja artisteja komppasi pianisti Jiri Kuronen. Hän myös vastasi ohjelmasarjassa kuultavien kappaleiden sovituksista. Musiikillisesti ideana oli, että vierailevat artistit esittivät yhdessä ja erikseen toistensa lauluja, niinpä Daveltakin kuultiin pari uutta tulkintaa ja luonnollisesti myös pari muiden uutta tulkintaa Daven biiseistä.

Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n 50v-juhlakonsertti järjestettiin 5.10.2004 Tampere-talossa, ja se lähetettiin Radio Suomessa 6.11.2004. Konsertissa kuultiin lähes kuudenkymmenen ELVIS ry:n entisen ja nykyisen jäsenen sävellyksiä, sanoituksia ja sovituksia. Davelta kuultiin hyvin alkuperäiselle versiolle uskollinen tulkinta, yhdessä Vantaan viihdeorkesterin kanssa esitettynä, kappaleesta ’Pieni ja hento ote’.

Dave Lindholm, Hasse Walli, Jartse Tuominen, GTR-Tour, DVD

Thaimaan katastrofi tapaninpäivänä 2004 poiki useita avustuskonsertteja. Tiistaina 11.1.2005 klo 19 pidettiin Aasia Apu-konsertti Tampereen Yo-talolla. Pääosin tamperelaiset rockmuusikot lähtivät toteuttamaan oman iltansa Aasian katastrofin uhrien auttamiseksi. Daven ohella esiintymässä olivat mm. Juice Leskinen, Mikko Alatalo, Pate Mustajärvi, Frogley ja Heikki Salo. Housebandina toimi Hauli Bros ja illan juontaa Jukka Leisti. Toisessa, YLEn televisioimassa Thaimaan avustamiseksi järjestetyssä konsertissa, Dave esitti soolona sähkökitaran kanssa biisinsä ’Menneisyys’.

YLE Q:n Klassikoiden aika –ohjelma esitteli Tero Lietteen toimittamana Daven musiikillista kuvaa ohjelmasarjan 29.1.05 lähetetyssä jaksossa.

Heti alkuvuodesta Dave lähti pienimuotoiselle keikkarundille soittamaan vanhoja englanninkielisiä rokkibiisejään yhdessä Costello Hautamäen, Jyrki Melartinin ja Arska Rautajoen kanssa.
Dave Lindholm & Costello & Co Plays Rock 'n' Roll –rundi alkoi Helsingissä On the Rocksissa, 20.01.2005 ja kiersi Porvoon, Tampereen ja Korpilahden kautta päätöskonserttiin Helsinkiin, Vegaan 29.1.2005.

Marianne Behm’n ottamia kuvia rundista löytyy (tallennettu isokokoisina, ja sikäli kun linkit pysyvät aktiivisena) sivuilta: http://www.kolumbus.fi/masabe/costi_and_dave_plays_rnr.htm
http://www.kolumbus.fi/masabe/costi_and_dave_plays_rnr_wega.htm

Jatkoa seurasi GTR-kiertueen muodossa. Kolme suomalaista kitarasankaria teki helmikuussa yhteiskiertueen amerikkalaisen G3-kitaristitrion mallin mukaisesti. Kiertueella esiintyivät Daven rinnalla Hasse Walli ja Teksasista Suomeen palannut Jartse Tuominen. Tuomisen aloitteesta syntyneen GTR-kokoonpanon bassoa soitti Jukka Kampman, koskettimia Pekka Siistonen ja rumpuja Anssi Nykänen. Tuomisen mukaan kiertueesta on tarkoitus tehdä vuosittainen perinne niin, että kitaristit hänen rinnallaan vaihtuvat.

Jartse Tuominen on luonut uraansa 1990-luvun loppupuolelta saakka jenkkilässä, Texasin San Antoniossa, ja hän on soittanut sellaisien nimien kanssa kuin Wiley Cousins, Augie Meyers, Randy Garibay, Jimmy Spacek, Van Wilks, Ian Moore, Rocky Morales, Spot Barned, Urban Urbano, Rusty Wier, Joe Satriani, Doobie Brothers, Jackson Browne, kuten myös lukuisten muiden koti- ja ulkomaisten artistien kanssa. Omia albumeja oli kiertueeseen mennessä kertynyt neljä.

Hasse Walli puolestaan on ”Suomen ensimmäinen superkitaristi”. Hänen uralleen kuuluvat niin Strangers, Jormas, Wigwamin edeltäjä Blues Section kuin Piirpaukekin. 1970-luvun lopulla Walli kiinnostui afrikkalaisesta musiikista ja asui kymmenen talvea Senegalissa soittaen paikallisten muusikoiden, mm. Youssou N'Dour:n kanssa. Hasse toi modernin afrikkalaisen musiikin ensimmäisenä Suomeen sekä Viroon. Hänen 8-henkinen Asamaan -bändinsä teki kiertueita Suomessa sekä Ruotsissa 1988-92, käyden myös Lontoossa keikoilla.

Trio oli etukäteen esillä television kiertuepuffeissa (ainakin ohjelmissa Viihdeuutiset/ MTV3, sekä 25.1.05 ohjelmassa Mies ja kitara/Tv1, jossa kolmikko kertoi elämästä kitaran kanssa. Viimeksi mainitussa Hasse Walli muisteli kuin tulevaa lavasettiään kuvaillen Senegalin aikojaan ja miehet esittivät yhdessä jonkin biisinpuolikkaankin).

Kiertue käynnistyi Tampereelta yökerho Panamasta 2. helmikuuta. Helmikuun aikana kiertue poikkesi kahdeksalla paikkakunnalla (ke 02.02 Tampere Ravintola Panama, pe 11.02 Vaasa Vaakuna, la 12.02 Seinäjoki Vaakuna, ti 15.02 Helsinki Tavastia, pe 18.02 Kouvola Night Marilyn, ke 23.02 Oulu Ravintola Foxia, to 24.02 Pyhätunturi Hotelli Pyhätunturi, pe 25.02 Ylläs Kaivohuone, la 26.02 Levi Hulluporo Areena). Suunniteltu Helsinki-alku jäi tästä kiertueesta pois, koska porukan ei uskottu vetävän paikkoja täyteen. Onneksi (siis helsinkiläisten) Tavastian keikka tuli paikkaamaan moista aukkoa.

Wallin rakentamat Senegal-visiot sai heittää keikkalavan reunalta saman tien, sillä mies latasi tulemaan niin Strangers –rautalankaa kuin erittäin maukkaita Hendrix-versioitakin. Myös Daven ja Jartsen setit koostuivat pääosin heidän levyttämiensä kappaleiden tulkinnoista – Davella valikoimaa oli luonnollisesti hieman enemmän.

GTR-illat olivat ainakin musiikillisesti erittäin onnistuneita, vaikkakin etukäteen treenaaminen niitä varten jäi kahteen kertaan. Illat siis muodostuivat kunkin kitaristin omasta, noin puolen tunnin setistä, joita seurasi yhdessä soitettu jamiosuus – ja myös taustabändi sai aikaan erittäin maukkaan soundin. Kaikki keikat videoitiin, ja tavoitteena on saada aikaan DVD-tallenne, joskin sen aikataulu on vielä kiinni projektia manageroivan Jartse Tuomisen jenkkilän kiertukiireistä.

Marianne Behm’n ottamia kuvia tästäkin rundista löytyy (Tavastian keikalta ja sikäli kun linkki pysyy aktiivisena) sivuilta:
http://www.mbehm.com/gtr_tour.html
Ks. myös linkit
http://www.gtrtour.com/gtrtour2005/animaatio_uusi.html
http://www.gtrtour.com/

Suomeen vuonna 1964 rantautuneen Renegades-yhtyeen solisti Kim Brown menetti jokin aika sitten äänensä kurkkusyöpäleikkauksen seurauksena. Suomalaisartistit tempaisivat toukokuun 2005 loppupäivinä konsertin ja myös albumin muodossa kerätäkseen varoja Brownin sairaskassaan.

Albumilla ’Moments’ Kim Brownin musiikkia esittävät Dave Lindholmin ja Costello Hautamäen yhteisesityksen lisäksi mm. Topi Sorsakoski, Pave Maijanen, Danny, Pepe Willberg, Pate Mustajärvi, Pelle Miljoona, Jussi Raittinen ja Hasse Walli.

Dave ja Costello onnistuvat ehkä kaikista näistä parhaiten omassa revittelyssään ’Holes in the sky’. Kitarat soivat hienosti, ja laulustemmat ovat kohdallaan.

Kesällä heinäkuussa 2005 Tampereen Kukkaisrock pidettiin Ratinanniemessä 30.-31.7.2005
Radio 957 esitti lauantaina 30.7. osuuden ”Manserock All Stars Kukkaisrockissa”. Siinä solisteina olivat Dave Lindholm, Martti Syrjä, Heikki Salo, Pauli Hanhiniemi, Pate Mustajärvi ja Moog Konttinen. Bändissä olivat mukana Aku Syrjä, Sami Ruusukallio, Ari Kankaanpää ja Jani Kemppinen. Dave osoitti humoristista ja itseironista näkemystä heittämällä lavalle tullessaan yleisön joukkoon muutamia paperikortteja, joissa oli ensimmäisen biisin sanat. Setissä esitetyt biisit olivat ’Menneisyys’, ’Puhelinlasku on mun’ sekä ’Anna kitaran laulaa’.

Syyskuun lopussa Lahden ”HeiLahti - 100 lasissa” -konsertit toivat lavalle lahtelaista populaarimusiikkia. Lahden Sibeliustalossa oli kaksi konserttia, joista GONZO-ROCK"-konsertti toi esille äijärockia pääsalissa 30.9.05. Loppuunmyydyn konsertin teemana oli "Lahden melko miesvoittoisen ja äijäenergisen Beat-historian Lyhyt Oppimäärä". Dave osallistui touhuun uudessa muodostelmassa, eli Mato Valtosen kasaamassa Huru-Ukot –orkesterissa.

Mato Valtosen Huru-Ukot:
Mato Valtonen / voc.
Pepe Ahlqvist / hrm. & voc.
Pitkä Lehtinen / basso
Pekka "Devil" Virtanen / gtr.
Dave Lindholm/ gtr.
Harri Kinnunen / dr.

Lappeenrannan Kaupunginteatterin marraskuussa 2005 ensi-iltaan tulevassa näytelmässä kuullaan Daven lauluja. Kyseessä on Petter Sairasen Saunaretki Pariisiin -näytelmän kantaesitys. Näytelmän musiikkina on Daven tuotantoa, mm. biisit ”Annan kitaran laulaa”, ”Tätä iloista siltaa” ja ”Pieni ja hento ote”.

Dave Lindholm & Jake’s Blues Band: Blue Moon Cars
Bluelight records BLR 33111-2, CD, 2004

Coming Back To You - Baby You're Wild - Blue Eyed B - Yeah I'm Fine - The Shadow On The Wall - Hello Bob in D - One More Change - If You Love Me - I Hear You - Beat The Drum - Lights Over Board - Once Upon A Tuesday

DAVE LINDHOLM, laulu & kitara
JAKE YRÖLÄ, kitara
TIMO SALO, basso
TOMI SAARINEN, rummut
JUHA YRÖLÄ, rummut

äänitys: JANI VIITANEN, Headline Studio, Tampere, 3.-8.5.
miksaus: JANI VIITANEN, Headline Studio, Tampere, 17.-19.5.
julkaisu: 9.7.2004


rev.gif home.gif ff.gif