logo.gif


Rock'n'Roll Band: New Memories

Aikahyppy 30 vuotta – onko se mahdollinen?? Ainakin hyvä yritys oli RRB:n uusi tuleminen levyineen ja konsertteineen.

Rock'n' Roll Band kapusi esiintymislavalle Järvenpään Puistobluesissa 2. heinäkuuta 2005, kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Konserttia pohjustamaan bändi teki keväällä 2005 julkaistun uuden singlen, joka sisälsi kaksi uutta kappaletta: Daven “Rock’n’Roll Fire” ja Pave Maijasen säveltämän ja Seppo Pietikäisen sanoittaman ”Rock’n’Roll Water”. Levy-yhtiönä oli Anne Laaksosen johtama AllStar Music Oy. Single äänitettiin Finnvoxissa, äänittäjänä toimi T.T.Oksala ja tuottajana Pave Maijanen. Niin tämän CD:n kuin live-julkaisujenkin layout on tyylikkäällä tavalla uusinnosta bändin albumin kannesta vuodelta 1975.

RRB oli aluksi lupautunut tekemään kesällä 2005 vain tuon Järvenpään esiintymisen. Taustalla voi nähdä yhden Daven visioista - tehdä pelkästään yksi ainokainen keikka ”superkokoonpanon” kanssa. Tällainen oli jo ajatus re-union -kokoontumisesta Bluesoundsin kanssa. Se ei aikanaan toteutunut, ja Ari Vaahteran kuolema 2003 romutti homman lopullisesti. Samaa tavoiteltiin Takala-Lindholm-Eve kokoonpanon kanssa, mutta tuolloinkaan ei suotuisaa lopputulosta tullut. RRB sen sijaan täytti odotukset – Puistobluesissa idea toteutui ja keikka sai todella myönteiset arvostelut niin yleisöltä kuin medialtakin.

Pienen pohdinnan jälkeen Lasse Norreksen kautta käynnistettiin uusien keikkojen markkinointi. Noin 15 keikkaa käsittänyt 30th Anniversary Tour polkaistiin käyntiin Paven kotikaupungissa Lappeenrannassa 14.10. Kiertueen aikana markkinoille lasketun "New Memories" -albumin julkaisukeikka oli 2.11. Helsingissä Tavastialla. Rundi päättyi 19.11. Helsinkiin VR:n makasiineille.

New Memories on Daven tuotannon näkökulmasta tavallaan uusi aluevaltaus, sillä se on kaksoisjulkaisu – toinen paketti on Puistobluesin keikalta äänitetty normaali liveCD, toinen sisältää CD:n ohella DVD:n, jonka materiaalina on sama keikka kuvallisesti taltioituna, lisukkeenaan 28 minuuttinen dokumenttielokuva ”I’m Gonna Roll! - Rokkibändin paluu”. Elokuvassa seurataan bändiä treenikämpällä, studiossa, Puistobluesissa 2005 ja muutamissa haastatteluissa.

Monimutkaisuuden välttämiseksi normaalille CD:lle on bonusbiiseiksi laitettu keväinen studiosinkku Rock’n’Roll Fire / Rock’n’Roll Water, jotka biisit taas DVD-julkaisun oheis-CD:ltä puuttuvat.

Ainakin ansiokkaasti aikahyppyyn pyrkineen äijäilyryhmämme kanssa tsekatulla Vaasan keikalla bändin setti noudatteli tarkasti Järvenpään originaalia esitystä. Vaikka Vaasassakin RRB veti puolueettoman äijäraadin mielestä parhaiten haulit himaan kaikista sikäläisen Halloween-bluesin pitkän esiintyjälistan bändeistä, niin äänentoisto keikalla takelteli melko pahasti. Onneksi levyillä ei moista ongelmaa ole havaittavissa.

Alkuun kuultiin neljä biisiä 30 vuoden takaiselta Everybody needs… -albumilta, eli Come ´round Betty - I Know What You Want, Sister - Hard Grown Boys (mukavan jykevä sovitus) ja You Can Do the Jingle. Sen jälkeen Maijasen laulamana hyvin jyräävä Rock'n'Roll Water, ja jälleen vanhaa RRB:ä biisillä 88 Dance Halls.

Albert Järvisen sooloalbumilta tuttuun Teenage Nearvous Breakdown –biisiin Dave vaihtoi vanhan puukuorisen ”höyryslide”-kitaransa, ja tulkinta oli esikuvaansa huomattavasti rouheampi.

Daven laulamana oli sitten vuorossa Bo Diddleyn Hey Mona vuodelta 1964 – tämä ennen pienellä säröllä vedettyä Catfish Bluesia ja Maijasen bravuuria Fever. Viimeksi mainitustakaan ei nyt oltu tehty niin iisiä ja intensiivistä sovitusta kuin mitä oli alunperin Maijasen vuoden 1974 singlellä. Silloinhan taustalla oli nimenomaan Rock'n' Roll Bandin esiaste, ja kitarassa Janne Ödner.

Daven tulkitseman viimekeväisen sinkkubiisin Rock'n'Roll Fire jälkeen kuultiin Wooly Bully. Se oli vuonna 1965 tekijänsä Domingo Samudion johtaman Sam The Sham and The Pharaohs – bändin iso hitti. Kissaihmisenä pidettävän Daven kannalta sinänsä hauska yksityiskohta, että originaali biisi on nimetty Samudion Wooly Bully –kissan mukaan.

Seuraavaksi rauhallisempi Everybody needs –levyn instrumentaali California Rag ja sen jälkeen Rockin’ Pneunomia (and Boogie Woogie Flu). Tämä on New Orleansin pianistitraditioon lukeutuvan Huey "Piano" Smith’n hitti vuodelta 1957 ja ollut mukana Daven ohjelmistossa sangen pitkään. Biisin nimi(hirviö) on aikanaan johdettu Chuck Berryn Roll Over Beethoven –kappaleen säkeestä (ja on nyt kirjoitettu RRB:n levynkanteen väärin J ).

Keikan varsinaisena päätöksenä oli (ainakin) tusinas taltiointi & versio RRB:n ja ehkä Davenkin levinneimmästä hitistä I´m Gonna Roll (Ne yksitoista aiempaa levytystä: RRB 1975, Uniset 1976, Royals 1978, Dave 1988, Jivetones 1991, Leningrad Cowboys 1992- 2 eri levytystä, Eläkeläiset 1995 - 2 humppatulkintaa samalla levyllä, Fuckin Hippies 1996 ja Black Passat 2005).

Encoreina kuultiin vielä Daven (ja miksei Paven Royalsinkin) ohjelmistosta ja levyltä tuttu Willie Dixonin Hootchie Coothie Man sekä viimeisenä RRB-biisi Love Me/Come Back Home.

Kokonaisuudesta – niin levyistä kuin keikoistakin voi hyvällä syyllä todeta, että ajan hammas ei ole päässyt materiaalia puraisemaan, ja soitto kulkee erinomaisen luontevasti. Biiseihin on sovituksilla saatu uusia koukkuja ja touhu pysyy hyvin kasassa. Uudet keväiset sinkkukappaleet sulautuvat joukkoon saumattomasti, kuten myös ennenkuulumattomat lainatulkinnat Hey Mona, Wooly Bully ja Rockin’ Pneunomia. Originaalin Everybody -albumin biiseistä vain kaksi, Don´t Want Your Recco-Player sekä Downhill Blues, jäivät lopulta vaille uustulkintaa – nekin olisi toki mielellään kuullut. Myös kuvallinen puoli DVD:llä on riittävästi hanskassa. Keikka ja oheismateriaalit on kuvattu ilman turhia krumeluureja mutta myös ilman mokia – kerralla purkkiin – Davea sekin.

Toivoa sopii, että Maijanen-Lindholm yhteistyö jatkuisi tulevaisuudessa jossain uudessa muodossa – potentiaalia olisi varmasti. Tälle produktiolle sopii lyhytikäisyys, niin maku pysyy tuoreena seuraavan 30-vuoden jakson ajankin.

 

newm

Rock'n'Roll Band: Rock'n'Roll Fire - Rock'n'Roll Water
AllstarCDS 016 (200-01), CD-SINGLE, 2005

Dave Lindholm: kitara, laulu
Pave Maijanen: basso, laulu
Affe Forsman: rummut

Äänitys:
Finnvox-studiot, T.T.Oksala
masterointi Mika Jussila

Kansi:
Jouni Leskinen (suunnittelu), Seppo Pietikäinen, Pave Maijanen (kuvat)

Julkaisu: 20.4.2005

Rock'n' Roll Band: New Memories
AllstarDVD 01 + AllStarCD 019B, DVD/CD-boxi, 2005

Dave Lindholm: kitara, laulu
Pave Maijanen: basso, laulu
Affe Forsman: rummut

Äänitys: DVD keikkaosuus + CD/Live Järvenpään Puistoblues 2.7.2005
Äänittäjä: (DVD/CD) Jorma Hämäläinen / Studio POP
Musiikin tuottaja: Pave Maijanen

Kansi: Jouni Leskinen

Dokumenttielokuva ”I’m Gonna Roll! - Rokkibändin paluu”,
Ohjaus: Seppo Pietikäinen
Tuotanto: Studio A. Blomstedt/ Luppo Productions

Julkaisu: 2.11.2005

Rock'n' Roll Band: New Memories
AllStarCD 019, CD, 2005

CD - tiedot kuten edellä, sisältää lisäksi bonuksena AllstarCDS 016 singlen biisit (studioäänitys)
Rock'n'Roll Fire - Rock'n'Roll Water

Julkaisu: 2.11.2005


rev.gif home.gif ff.gif