logo.gif

-

Isokynä Lindholm: Tätä on mun rock’n’roll 1972-1975 (4CD + DVD boksi), tammikuu 2011

Vuodenvaihde 2010-2011 osoittautui sekä uudelleenjulkaisujen että dokumenttifilmien pieneksi kultakaivokseksi.

Ensiksikin Rockadillo juhli alkuvuodesta 2011 40-vuotissynttäreitään ja sen kunniaksi se julkaisi joitakin kustantamiaan klassikoita joko ensimmäistä kertaa CD-muodossa tai uudelleen masteroituina uusina versioina. Sarjan aloitti 8.12.2010 kaksi Daven suomenkielistä albumia.

Vuoden 1987 Sissi julkaistiin nyt ensimmäistä kertaa kauan kaivattuna CD-versiona. Kuten Rockadillon esittelykin toteaa: ”Se on todellinen mestariteos, joka kuulostaa edelleen tuoreelta ja on oiva muistutus siitä, että Dave Lindholm on yksi tämän maan ehdottomasti parhaita laulaja-lauluntekijöitä kautta aikojen. Ippe Kätkän tuottama levy on yksi hienoimpia Dave-kokonaisuuksia…”

Myös alkujaan 1990 ilmestynyt Sillalla masteroitiin uudelleen alkuperäisistä analogisista masternauhoista nykyaikaisella digitekniikalla.

Alkuvuodesta putkahti sitten Loven Isokynä Lindholm -artistinimellä toteutettu 4 CD:n boksi, joka oli otsikoitu ”Tätä on mun rock’n’roll 1972-1975”. Sen sisällä oli omassa kotelossaan Seppo Pietikäisen jo vuonna 2007 ohjaama DVD-dokumentti ”Dave Lindholm - Kukkuu ja mä en oo ees sekasin”. Siinä Dave kertoo vajaan 40 minuutin aikana mm. luovuutensa vaikuttimista, kitaroistaan ja bluesista. Mukaan mahtuu myös kertomus Pieni ja hento ote kappaleen nimen alkuperästä sekä 16 biisikatkelmaa Daven uran varrelta, joista viisi on livepätkää.

Itse boksi koostui viidestä Daven Isokynä-kauden albumista (Isokynä Lindholm – Sirkus – Musiikkia – Lillan – Fandjango), bonuksina tuon ajan singlejulkaisut, Sitähän se kaikki on -boksilla julkaistut kuusi lastenlaulua, Muskan, Maaritin ja Tiitta Spoutin Dave-tulkinnat, Lillan albumin ylijäämäkappaleet ja ainoina ”uusina” ja ennen julkaisemattomana versiot kappaleista Kaikki menee seinään ja Rock-kukko, molemmat vuoden 1974 tv-ohjelmasta Pop-Forum.

Kriittisesti tarkasteltuna boksin koostamisessa näkyy Loven tuotannon siirtyminen Universal-yhtiölle. Vanhaa, useaan kertaan julkaistua tavaraa on vain kääritty jälleen uuteen pakettiin. Toki kokonaisuus on hieno ja yhtenäinen, edellisistä painoksista on aikaa vierähtänyt liki kymmenen vuotta ja osa levyistä on ollut loppuunmyyty. Silti bonuksiin olisi voitu ottaa jotain oikeasti ennenkuulumatonta, esimerkiksi yrittää saada mukaan vaikkapa Rocket-yhtyeen radionauhoja mm. Sirkus-albumin biiseistä taikka Orfeuksen Mikkelin keikka, josta yhtiöllä olisi ollut pohja käytettävissään. Isokynä-tuotantohan julkaistiin bonuksilla varustettuina remaster-CD -sarjana vuonna 2002. Boksin oheisvihkosessa on myös uusiokäytetty noiden remastereiden kansitekstit, tosin Timo Kanervan esipuheella ja Daven haastattelupätkillä täydennettynä.

FST5 esitti (9.1. ja uusinta 12.1.2011) riemukkaan humoristisen, liki tunnin kestävän Chri Åhmanin ohjaaman dokumentin ”Artistin muotokuva: Dave Lindholm - Maailman pienin konsertti (ehkä) ja jotakin muuta (varmasti)” // ”Artistporträtt: Dave Lindholm - Världens minsta konsert (kanske) och nånting annat (absolut)”.

Se oli ensimmäinen ruotsin kielellä televisioon tehty henkilökuva Dave Lindholmista, sisältönä hänen muistikuviaan vuosien varrelta – mm. nuoruuden piirre olla suurisuinen ”Kingholm”.

Ohjelmassa kuultiin vain tätä tarkoitusta varten Daven tekemä laulu ”Saltmannen”. ”Ensiesitys on ainutlaatuinen”, totesi ennakkoteksti, ja niinhän se oli. Dave esitti suolasirottimeksi pukeutuneena ko. kappaleen, joka oli kevyt lastenlaulutyyppinen, ruotsinkielinen rallatus. Pohjustuksena oli Daven hauskaa pohdiskelua 1950-luvun B-sarjan tieteiselokuvista.

Tässä ohjelmassa Daven piti myös alun perin pitää ”maailman pienin konsertti” pahvilaatikossa. Kävi kuitenkin ilmi, että kameroiden, mikrofonin, valojen ja Daven itsensä mahduttaminen yhteen pahvilaatikkoon olisi liian vaikeaa ja ideasta tuli enemmän suuntaa antava kuin todellinen. Esiintymisareena oli lopulta pahviarkein rajattu ”Madison Cardboard Garden”, siellä Dave dobron kanssa tyynyllä istumassa ja biisinä Love Built a House.

Mukaan dokumenttiin mahtui myös live-esityksiä, jotka tosin olivat pääosin melko lyhyitä katkelmia, paitsi Run Runs ”video” Put on Your Monkey Hat vuoden 1984 Casino tv-ohjelmaan. Muut kappaleet olivat Jakes Blues Band: Hootchie Coochie Man / Mona / Everyday I Have the Blues // Dave: Saltmannen, Love Built a House // Messengers: Vivienne is a Good Girl // In English Tour Band: THE World / Train of Fire. Näissä muissa Dave sooloesityksiä lukuun ottamatta taltiointien äänitystaso oli amatöörimäisen kehnohko.

Isokynä Lindholm: Tätä on mun rock’n’roll 1972-1975
Love Records LXCD 672, 4CD + DVD boksi, julkaistiin tammikuussa 2011
(DVD:llä erillinen yksiosainen pahvikotelo & koodi LXCD 672 DVD)

CD1:
(ISOKYNÄ LINDHOLM): Egon - Elämän värit - Liity meihin enkeleihin - Valovarjoon Pam - Ooh Bultaco – Luonnonlapsi - Minun nimi on nimessun - Sinun rock – Kuunainen - Rakas rakas rakas - Kaunis hevonen // (SIRKUS): Jazzikansa tulee - Meritaru - Olé hiljainen kaupunki - Rockadillo - Puhtaat laivat - Illan prinsessa - Tanssi pieni tanssi - Sirkus - Kaikki menee seinään - Niityt, kaste, niityt - Einstein on kuollut - Hyvä meren syli - Kujakissa - Fafa, Chaplin & Keaton

CD2:
(MUSIIKKIA): Juna sinne tänne - Kaikki saa pisteet - Onko komedia? - Maalaus - Se se on rokkii - Linnut vei hiljaisuuden - Kaunis - Kuningatar - Sä avasit oven - Kuinka yö meni pois // (LILLAN): Hei, mitä on olla vapaa? - Milk Jug Illusions - Love You More Than Money (Almost) - Pan the Book - Liian nopee Lindholm - Limousine - Gruusam Tuusam - Blues in A Way

CD3:
(FANDJANGO): Anu Pyen - Keskellä kapinaa - Casanoova yöt - Mun laulu juoksi jokeen - Hyvin lainsuojaton - Lyhyen kadun päivä - Fandjango - Linnut laulaa niin kuin ennenkin - Cabanasysterit - Sure musta - Sataa & 22 - Mä lähen himaan - Juostaan, madame // (SINGLERAIDAT): Rock-kukko - Tätä on mun rock’n’roll – Tapaaminen - Voi kun riittäis pieni taivas - Vanha ruskea kirja

CD4:
Dave: Do You Know Your Name // Dave lastenlaulut: Mun naapuri kuorsaa - Akustinen lähiö - Mun veli lyö mua turpaan - Mä oon aika vanha - Vanha täti // Muska: Sininen tarina – Miten on päällikkö // Maarit: Anna tukan valuu vaan - Se se on rokkii // Tiitta Spout: Linnut laulaa niin kuin ennenkin - Sataa & 22 // Pop-Forum, Orfeus tv-live: Kaikki menee seinään - Rock-kukko // Lillan-ylijäämäkappaleet: Everybody's Queen - Rock-kukko - Don't Blame Me - Heard News - Knockin' On Heaven's Door

DVD ”Dave Lindholm - Kukkuu ja mä en oo ees sekasin” (Musiikkikatkelmat):
Bob Dylan: Maggies Farm // Dave: Menneisyys – Elämän värit – Tätä iloista siltaa (live in Torvi) – Puhtaat laivat – Pieni ja Hento ote – Jazzikansa tulee – Love Built a House – Rollin And Tumblin (live in Torvi) – Love in Vain (live in Torvi) – Kaikki menee seinään – Celebration (Kool & the Gang-kappaleen tulkinta, live in train) // Rock’n’ Roll Band: I’m Gonna Roll // Dave: Cool Delta - Annan kitaran laulaa vaan – Kävellään

 


rev.gif home.gif ff.gif