logo.gif

V.

DAVE LINDHOLM: V., julkaistiin 2.12.2016

Virkeä ja vaihteleva kokonaisuus on albumi V., niin musiikillisesti kuin sanoituksiltaan. Ja nimi on siis V ja piste, joskin nimen alkuperä on toistaiseksi paljastamatta.

Vaihtelun takia hieman luonnehdintaa jokaisesta kappaleesta: Digisinglenä julkaistiin bongoineen hiukan T. Rex -vaikutteinen avausraita ”Pai pai kamaa”. ”Maailma on ihan mitä vaan” jatkaa toistaen yhtä peruskuviota, mutta vaihdellen sitä mukavasti ja mukana on muutama hyvä sanallinen oivallus. ”Kasvojen takana” kertoo yksin jäämisestä ja yksin jäämisen valinnasta erilaisten tyyppien kanssa.

”Loistavaa (hovissa tanssitaan)” on sitten ilmeisestikin luuttukitaralla soitettu menuettimainen, mutta nykyaikaa havainnoiva laulu. ”Tavallinen T” on nopearytminen Joe Vestichin kanssa yhteistyönä tehty renkutus, jossa Dave kertoo olevansa tavallinen Tahvo. ”Esteuimarin matkat” on ajatusten ja aforismien virtaa kitaran näppäilytaustalla ryyditettynä.

”Kalifooorniaan (joululaulu)” on julkaisematta jääneeltä Sleeppareiden ja Antero Jakoilan kanssa tehdyltä The Hevoset -kantrialbumilta. Pääsolistina onkin originaalin taltioinnin tapaan Mato Valtonen. Daven mukaan tämä on valmis kokonaisuus (Beach Boys -viittauksineen), kun aikaisempi oli luonnosmaisempi ja enemmän raakile.

”Laiva & ankkuri” on rauhallinen ja symboliikaltaan selkeä – toinen on laiva ja toinen sen ankkuri. ”Ajaja” on Davelle luonteenomainen sanaleikki. Kyse ei ole ajurista, vaan kertoo tuon nimisestä naisihmisestä. Itäisille maille vievät niin sanat kuin kitaran säveletkin.

”Ison ilon rannalla” vyöryttää ryöpsähteleviä kitarakomppeja, ”Viides enkeli” rauhoittaa menon ja tarjoilee Davelle tyypillisiä fillejä. Päätösbiisi ”Hän näki vuorelta” jatkaa hieman samoilla linjoilla. Se on sanoitukseltaan hyvästijättö ja siinä kuullaan tällä levyllä muutoin harvinainen kitarasoolo.

Levy syntyi 3-5 tunnin vapaamuotoisissa jaksoissa (Jani Viitasen Headline) studiolla kesäisinä iltapäivinä. Dave soitti kaikki kappaleet ensin akustisena läpi ja tältä pohjalta ne lähtivät kehittymään. Kappaleet valikoituivat tekemisen myötä ja ne myös vaihtuivat useaan otteeseen, joitakin tipahti pois ja tilalle tuli uusia. Sanat viimeisteltiin, kun esimerkiksi kappaleen pituus tuntui sopivalta.

Mainita täytyy myös tyylikäs kotelo, jonka valokuvasta vastaa jälleen Harri Hinkka.


DAVE LINDHOLM: V., Johanna Kustannus ‎5727165, julk. 2.12.2016

Dave Lindholm: kitara, laulu
Mato Valtonen: laulu
Joe Vestich: laulu
Jarkko Helin: zydeco-haitari
Hannah (Hanna Silvennoinen): taustalaulu
Jani Viitanen: muut (näitä muita kuulostaa olevan ainakin bongot ja muut lyömäsoittimet, huuliharppu ja viulu)

Pai pai kamaa - Maailma on ihan mitä vaan - Kasvojen takana - Loistavaa (hovissa tanssitaan) - Tavallinen T - Esteuimarin matkat - Kalifooorniaan (joululaulu) - Laiva & ankkuri - Ajaja - Ison ilon rannalla - Viides enkeli



rev.gif home.gif ff.gif