Sitähän se kaikki on

-

First Second

Dave's 12 Barin JJ-studiolla syksyllä äänitetty single 'Alive'/'Never Means The End' tuli ulos vielä vuonna 1986. Siinä A-puolen sävellys oli Alajoen, tekstit ja B-puolen sävel olivat Lindholmin. Kuvapussissa esiintyi neljä valkopukuista hidalgoa stetsoneissaan. Bändin profiilia ja visuaalista ilmettä pyrittiin levy-yhtiön ja ohjelmatoimiston vaihdon myötä kohottamaan. Yllättäen singlen tuotti nimittäin tamperelainen Rockadillo. Kaikki Daven aiemmat levyt oli tehty merkeille, joiden takaa löytyy Atte Blom. Yksi vaihe oli tiensä päässä. Dave itse sanoo Hesarin haastattelussa: "Meille tuli riita Aten kanssa. Tai ei riita. En vaan saanut tietää asioista tarpeeksi" **4.

Tampereelle muuton jälkeen Lindholmin keikkoja oli myynyt kaksi eri ohjelmatoimistoa, S-Production hoiti soolo- ja duo-keikat ja Jouko Karppasen toimisto bändien buukkauksen. Tämä hajanainen systeemi ei oikein toiminut, kun lisäksi erilaisia sivujuttuja oli paljon. Dave otti yhteyttä Rockadillon Tapio Korjukseen (joka aikanaan oli lainannut toimistonsa nimen Daven biisistä) ja ehdotti bändikeikkojensa hoitamista hänen kauttaan. Korjus ei kuitenkaan halunnut ryhtyä vain 12 Barin manageriksi. Hänen mielipiteensä oli, että hommia olisi skarpattava ja siksi kaikki keikat olisi järkevintä hoitaa yhdestä pisteestä. Näin vaihtui ohjelmatoimisto.

Dave ilmoitti tämän jälkeen haluavansa vaihtaa myös levy-yhtiötä. Korjuksen mielestä tamperelainen Poko olisi ollut paras mahdollinen, ja levyihin liittyvät asiat pyrittiin siirtämään sinne. Poko ei kuitenkaan innostunut Davesta. Seuraavaksi parhaaksi vaihtoehdoksi nähtiin sitten siirtyminen Rockadillon leipiin. Valinta lienee tällöin osunut oikeaan, ainakin levyjen taso alkoi 1980-luvun puolivälin pienen hajanaisuuden jälkeen tasaisesti nousta.

12 Barin levyt olivat kuitenkin vaisumpia kuin yhtye itse. Lavalla, jos kohta paikoin levyilläkin, Dave's 12 Bar oli kurinalainen ja "demokraattinen" bändi, jonka soitto oli monipuolista ja soolot sujuivat Kala Alajoen ollessa tärkeä lenkki.

Single ei toiminut vielä oikein kunnolla, vaikka sen biisit olivat aivan hyviä. 1987 keväällä ilmestyi sitten bändin ensimmäinen toinen LP, 'First Second'. Singlen A-puoli 'Alive' tehtiinkin sille uudistettuna, hieman tanakampana versiona. Muita mieleen jääviä kappaleita ovat pianolla maustettu hidas 'No Trouble', bändin ensimmäisen levyn yhteydessä mainittu 'Nobody Get Hurt', letkeä instrumentaali 'Country Boogie' sekä yksi Alajoen neljästä levyllä olevasta sävellyksestä 'Fools In The Circle'.

Albumi on äänitetty Tampereella JJ-studiolla syksyn 1986 ja helmikuun 1987 välisenä aikana. Ensimmäiseen verrattuna tämä on monisärmäisempi, vaikka musiikillinen perusta on edellisen tyyppinen. Daven mielestä bändi kuitenkin etääntyi alkuperäisestä ideastaan tällä levyllä liikaa. Räväkkää kitarasooloilua kuullaankin oikeastaan vain parissa biisissä, kuten bluesilla 'Baby, Don't You Love My Left Hand?' Avustajakaartina vakiomiehistön lisäksi olivat Ippe Kätkä, Vesa Hyrskykari, Eero Pekkonen ja Juuso Nordlund.

Alkukesällä 1987 Lindholm, Alajoki ja Lehtinen tekivät matkan Amerikkaan lähinnä kuuntelemaan soitantaa klubeissa, mutta myös itse jammailemaan. Matkalla oli tarkoituksena myös tavata viulisti/kitaristi Erik Hokkanen, josta tulikin kumppani myöhemmille Daven ja 12 Barin jutuille.

Hienoa jälkeä syntyi, kun Heinäsirkka pyysi Davea mukaan tyylikkäälle soololevylleen 'Rakkautta pakoon'. Dave oli sovittamassa useimpia albumin raidoista ja duetoi Heinäsirkan kanssa parilla kappaleella.


Dave's 12 Bar: First Second, 1987
ZEN 2007

What We Had & Have Not - Nobody Get Hurt - No Trouble - Alive - Still You Wanna See Me - Country Boogie - She's From Louis - Twisters - Baby Don't You Love My Left Hand? - Fuss & Rags - Fools In The Circle - Never Means The End Vierailijat: Äänitetty: syyskuu 86 - helmikuu 1987, JJ-studio
Äänittäjä: Juuso Nordlund
Tuottaja: Tapio Korjus, Dave´s 12 Bar

Single
Dave´s 12 Bar
'Alive'/'Never Means The End' ZENSI 1002 Vierailijana

Äänitetty: syyskuu 86, JJ-studio
Äänittäjä: Juuso Nordlund
Tuottaja: Tapio Korjus, Dave´s 12 Bar

Tältä albumilta mukana ovat kappaleet:


takaisinpäin sisällysluettelo eteenpäin