Sitähän se kaikki on

-

Jose Blues

Dave´s 12 Barin keikkailussa oli pitkiä hiljaisia aikoja ja taukoja. Kinnunen lähti tammikuussa 1988 bändistä kokkikouluun ja hänen tilalleen rumpuihin tuli helmikuussa Arto Rautajoki.

Vuoden 1988 kesällä Erik Hokkanen tuli Suomeen ja teki rundin 12 Barin kanssa. Jo edellisenä vuonna hänet oli nähty Suomessa, Dave vieraili tällöin Tampereen yo-talon keikalla. Kesän 1988 kiertueella oli mukana yksin esiintynyt brittiläinen multi-instrumentalisti Rory McLeod. Osa 12 Barin esiintymisestä Puistoblues ´88 -festivaalin pääkonsertissa nähtiin myös televisiossa kahdessakin eri ohjelmassa.

Yhtenä Daven unelmana oli ollut levyn tekeminen jenkkilässä, Teksasissa. Levy-yhtiön mielestä ei ollut kuitenkaan mitään varsinaista mieltä lähettää sinne suomalaista yhtyettä levyttämään, vaan koettaa löytää tarvittava soundi paikan päältä. Syksyllä 1988 unelmasta tuli totta, kun lokakuussa syntyi 'Jose Blues'.

Kaksi kolmasosaa tarvittavasta materiaalista oli valmiina matkalle lähdettäessä, kuten tuttu 'I´m Gonna Roll', Daven toisessa kirjassa tekstinä julkaistu 'Clarinet Boogie' elikkä 'She Likes Jazz', Run Runsien keikalla nimellä 'Timing Zero' esittämä 'Tired Of Working For You' sekä hidas blues 'Down To Where'.

Paikan päällä Dave kierteli klubeja reilun viikon verran etsimässä sopivia tyyppejä. Tukijoukkona oli Erik Hokkanen, jonka ryhmästä levylle tuli hänen itsensä lisäksi Dale Dennis. Muittenkin levyllä mukana olevien muusikoiden tausta on tanakka; pianoa soittamassa poikkeaa mm. Bobby Blandin, John Lee Hookerin ja B.B. Kingin kanssa soitellut Mel Brown ja basistina on Geoff Muldaurin ex-basisti Sarah Brown. Brownin uraan kuuluu vakiojäsenyys paikallisen Antone´s -klubin House Bandissa ja hänet on myös äänestetty paikallisen lehden skabassa Austinin parhaaksi basistiksi. Rumpali Wes Starrin uraan kuuluvat sellaiset nimet kuin Omar & The Howlers, Delbert McClinton, Jimmie Dale Gilmore sekä Hal Ketchum. Kitaristi Alan Haynes on tehnyt omia levyjä. Saksofonia soittaa jo edellisellä reissulla tutuksi tullut Joe Morales. Taustoita laulaa kaksikko Kimmie Rhodes & Maryann Price. Heistä Rhodes on ollut mm. Willie Nelsonin matkassa ja Price puolestaan on keikkaillut ainakin Commander Codyn riveissä sekä ollut mukana Kinksien Amerikan kiertueella. Kovaa joukkoa siis kaikki.

Hokkanen kasasi porukan päivän treeneihin ennen levytystä. Levyn soundi on jätetty ehkä hieman liiankin varovaiseksi, vaikka kokonaisuus pysyy kyllä hyvin kasassa. Hokkasen viulu on omimmillaan jamihenkisessä kappaleessa 'She Likes Jazz'. Daven tunnelmat matkasta ja Teksasista tiivistää levyn päätöskappale 'Finally Home'. Muita kohokohtia ovat uudelleen levytetty 'I´m Gonna Roll', nyt verkkaisempana versiona sekä letkeä 'Let The Water Run Down'.

Levy julkaistiin vinyylin lisäksi CD:nä, samoin kuin kaikki tätä seuraavat Lindholmin albumit. Siltä irrotettiin myös single 'Let The Water Run Down'/'I´m Gonna Roll'.


Dave Lindholm: Jose Blues, 1988
ZEN 2015, ZENCD 2015

Missing - There's Been Times - Let The Water Run Down - She Likes Jazz - Needless To Say - Stay Here - I'm Gonna Roll - Getting Ready For The Wedding - Simply - Down To Where - Tired Of Working For You - Finally Home Äänitetty: lokakuu 1988, Lone Star Recording, Austin, Texas
Äänittäjä: Joe Gracey
Tuottaja: Tapio Korjus

Tältä albumilta mukana ovat kappaleet:


takaisinpäin sisällysluettelo eteenpäin