logo.gif


luuttujengi

Dave Lindholm : Luuttujengi tulee

Daven albumi 'Luuttujengi tulee' äänitettiin Suomenlinnassa Seawolf-studioilla kesäkuussa 2001. Jos nimeen liittyvää sanaleikkiä ja toistumaa Daven aikaisempaan tuotantoon vietäisiin loppuun asti, nimi voisi oikeastaan olla 'Vanha ja uusi komanssi'. Kappaleet ovat intiaanimaisen mietiskeleviä, teemoiltaan Davelle tyypillisiin aihepiireihin kuuluvia ja sointimaailma on lähellä 'Vanhan ja uuden romanssin' toteutustapaa. 'Jatsikansan' kaltaista räväkkyyttä löytyy vain leikittelevältä päätösbiisiltä 'Aculla menee lujaa'.

Nimi viittaakin soittimeen, Daven 30-luvulta peräisin olevaan kahdeksankieliseen Levinin luuttukitaraan, jolla Dave albumin tusinalla biisillä säestää itseään. Muutamia huuliharppufillejä lukuun ottamatta muita soittimia ei ole. Vasta päätösbiisin, siis 'Aculla menee lujaa', arsenaalina kuullaankin sitten kazoota, intiaanirumpua ja wok-pannua sekä kansitiedoissa mainitsematonta fillaritorvea. Ja jos Daven tyyliä lausua sanoja on joskus moitittu epäselväksi, niin tällä nimenomaisella biisillä hän vie tämän ominaisuuden aivan uudelle tasolle :-).

Kappaleista mikään ei Daven mukaan ole noussut hänelle itselleen erityiseksi suosikiksi. Yksi erikoisuus on hittiainesta omaava 'Akrobatiaa', television Hotelli sointu -ohjelmassa sävelletty biisi. Säveltämisen ja sanojen ohella sen ensiesityshän tapahtui tuossa ohjelmassa kitaran ja melodikan säestyksellä. Sattumaa sen sijaan on se, että albumilta löytyy myös kappale 'Huomenna hän tulee', jonka niminen kappale kuultiin Hectorin tekemänä eräässä Hotelli soinnun myöhäisemmässä jaksossa.

'Toivot kuitenkin' on peräisin Parviaisen 'Valhetta ja Rakkautta' -sarjan sessioista (ks. albumi 'Hot', 1997). 'Pumpulista päivää' on puolestaan vielä varhaisemmalta ajalta. Dave oli 1993 mukana Kajaanin sana ja sävel -festivaalissa, bändissä jossa oli Daven muistin mukaan jo Frogley rummuissa, Timo Skaaja Jing & Jangstersista bassossa sekä Selkä kitarassa. Mukana oli myös Vesa Kietäväinen, tamperelainen näyttelijä, jonka soololevyllä (1990) Dave on vieraillut. Kajaanin produktiot opettivat yhden määrätyn tavan soittaa ja "…sovittaa musiikki puheeseen. Tehtiin siis teatterimusaa livenä." Tuolta ajalta jäi myös kyseinen kappale, jonka sävellyksestä vastaa Selkä ja sanoista Kietäväinen. Se on hieman toisen tyyppinen kuin muut albumin biisit, mutta sopii erittäin hyvin Davelle.

'Aculla menee lujaa' käsiteltiin jo edellä ja se siis on toteutusidealtaan lähellä 'Sirkuksen' 'Jatsikansa tulee' biisiä. Daven mukaan hän mietti, millaisen hassuttelun hän laittaisi päätökseksi. Melko hyvä sellainen siihen tuli.

Daven mukaan albumilla voisi kyseessä myös olla 1974 julkaistun 'Fandjangon' seuraava vaihe, koska sen jälkeen ei ole ilmestynyt aivan yksin tehtyä soololevyä - 'Vanha ja uusi romanssi' -levyllähän oli mukana Pitkä Lehtinen, 'Sillalla' -levyllä Jani Viitanen sekä Ippe Kätkä sekä 'LLL' -levyllä Häkä Virtanen ja Mongo Aaltonen.

Edellä mainittujen albumien jatkumoon 'Luuttujengi' sujuvasti menee. Pelkistetystä säestyksestä huolimatta kaikilla kappaleilla on oma profiilinsa, mikä ehkä tekee aluksi kokonaisuudesta hieman hajanaisen - pari kuuntelukertaa sitten nopeasti kyllä palkitsee uhratun vaivan.

Ainakin julkaisun aikainen daven mielipide on, että toistaiseksi tämän tyylinen, suomen kielellä toteutettu musiikki saa olla – pari uutta biisiä on vielä tarkoitus tulla keväällä 2002 julkaistavaksi suunnitellulle kokoelmalle.

Albumi julkaistiin elokuun lopussa 2001 samaan aikaan Lamppu Laamasen koostaman kirjan ”Dave Lindholm – Lauluja 30 vuotta” kanssa. Tämä kirja on varmasti tutustumisen arvoinen kaikille Daven musiikin ystäville. Erityisesti sen alkupuolelta löytyy paitsi uusia/unohtuneita tietoja ja jopa bändejä (tanskalainen Noise) myös harvinaista, kätköistä kaivettua kuvamateriaalia kuten lehtileikkeitä, Ferriksen juliste, lapsuus- ja nuoruuskuvia, taidetta neljä- ja neljäkymmentäkahdeksan ikävuosilta ja vielä Vanhat herrat -sarjakuva (laadittu kirjaa varten) sekä Dave-sanaristikko.

Uudelleen julkaisun (lehdistönkin arvioinneista päätelleen ilmeisesti kaivatun sellaisen) sai puolestaan Daven neljän cd:n boksi 'Sitähän se kaikki on' – tämänkin sivuston kantaisä. Koska Lamppu Laamanen kirjaa tehdessään huomautti, ettei ko. boksia sivuston diskografiasta löydy, niin todettakoon tässä yhteydessä ja (vasta) nyt boksissa olevat pienet virheellisyydet. (=Levyjen koontivaiheessa virheellisesti tehdyt nauhavalinnat. Boksin teksti on alkuperäisen julkaisusuunnitelman mukainen. Virheitä ei ole uusintapainokseenkaan korjattu):

Lisäksi itse asiassa boksin ensimmäisen CD:n ('Akustinen elämä') kappale 'Viimeinen/radio edit' ei aivan tarkasti ottaen ole varsinainen radiosingle, sen häivytykseen päättyvä versio. Häivytys on boksilla jätetty (epähuomiossa) häivyttämättä, ja kappale päättyy singleä muutamaa sekuntia pidempänä Daven kitaralopetukseen. (Samalla selviää, että häivytystä radiosinglelle ei siis ole tehty 'Sisar' –albumin pitkästä versiosta, vaan erilliseltä nauhalta). Pieni, joskin tahaton harvinaisuus siis tässäkin.

Helsingin juhlaviikot järjesti 2001 mielenkiintoisen tapahtuman. Siihen yleisö sai mm. netin kautta äänestää esiintyjiä ja heille muiden aiemmin tekemiä kappaleita. Äänestysaika oli 18.4. - 18.5.2001 ja tulokset nähtiin lauantaina 25.8.2001 Ylipormestarin populaarikonsertissa. Davelle lankesi esitettäväksi Kari Peitsamon biisi ’Kauppaopiston naiset’.

Daven osalta 2001 julkaisujen jälkeinen syksy on ollut kohtuullisen ahkeraa keikkailua, paitsi soolona myös Pitkien kiinalaisten kanssa. Huippuesimerkkinä Jethro Tullin lämppärinä toimiminen syys-lokakuun taitteessa Suomen keikoilla Helsingissä (Kulttuuritalo 29. ja 30.09) ja Tampereella (Tamperetalo 01.10.). Marraskuun puolivälissä Dave vieraili Joonas Hytönen show'ssa artistivieraana.

Edellä mainitun mahdollisen kokoelma-albumin ohella on keväällä 2002 lopulta tulossa julkaisuun 'Lillan' –albumin CD-julkaisu bonusraitoineen (neljä biisiähän ko. konsertista jäi albumilta pois, kaksi niistä julkaistiin aikoinaan 'Kenen laulu' –kokoelmalla) sekä remasteroituja CD-painoksia Daven muusta Love-tuotannosta.

Keväällä on myös luvassa kuukauden mittainen juhlakiertue Daven puolivuosisadan merkkipaalun saavuttamisen kunniaksi.

luuttujengi

Dave Lindholm: Luuttujengi tulee
Spinefarm/ Ranka Records RA061

Myyntimies Jack - Oikein - Dum Dum Dum - Huomenna hän tulee - Pieni ja Iso tyttö - Akrobatiaa - Toivot kuitenkin - Laaksossa - Pumpulista päivää - Lippu - Mee jo - Aculla menee lujaa

Dave Lindholm: Laulu, luuttukitara, huuliharppu, kazoo, intiaanirumpu, wok-pannu

Äänitys: Seawolf-studiot, kesäkuu 2001
Tuottajat: Dave & Hannu Leiden
Äänitys: Hannu Leiden, Petri Majuri
Julkaistu: 30.8.2001


rev.gif home.gif ff.gif