Sitähän se kaikki on

-

On

Bluesounds teki seuraavaksi kesällä 1980 melko erikoisen pikkukiekon 'Thank You Very Mush'/'The Possible Way', joka julkaistiin syyskesällä. Keikkoja bändillä oli kohtuulliseen tahtiin. Bluesounds oli suosittu vieras myös radio- ja tv-konserteissa, Ruotsin radiokin lähetti yhden esiintymisen, johon palataan hieman tuonnempana. Kesäkuussa 1980 Tampereen Yo-talolta ja syyskuussa Vanhan kesäklubilta äänitettiin keikat, joista koostettiin Bluesoundsin livelevy 'On'. Äänityspaikat valittiin etukäteen, muita keikkoja ei levyä varten nauhoitettu. Albumi julkaistiin vuoden lopussa.

Keikkamateriaalissa oli periaatteessa valinnanvaraa, yhteensä eri biisejä kahdella keikalla esitettiin kolmisenkymmentä. Hallitsevimmassa roolissa olivat seuraavan, 'Native Sons Of A Far-away Country' -albumin sessioon siirtyneet biisit, joista suurin osa oli mukana keikkasetissä. Mielenkiintoisimpia näistä ovat Leppäsen tulkitsema singleraita 'Lonely No More', jonka tulkinta poikkeaa vielä melkoisesti levylle päässeestä sekä ehyt versio kauniista 'Helena' -biisistä. Näiden ja 'On' -levyllä julkaistujen lisäksi esitettiin mm. joitakin blues-kappaleita kuten Pen Leen aikoinaan levyttämä 'Fast Exploidin´ Kind' taikka Billie Hollidayn 'Fine And Mellow' sekä muutamia valintoja esikoisalbumilta 'Black'. Ennen 'On' -levyn keikkoja oli nauhoitettu kesäkuun alussa Seinäjoen Provinssirockin esiintyminen ja festivaalilta julkaistulla tuplalla on yksi 'Black' -levyn biisi, 'ABCPW'. 'Blackin' saamasta suosiosta huolimatta tai ehkä juuri sen takia kieltäytyi Dave tuon suosion harjalla soittamasta keikoilla LP:n materiaalia peräti vuoden ajan.

Näistä kahdesta yo-talon keikka oli dynaamisempi ja sisälsi enemmän jamipätkiä, Vanhan taso hieman repsahti loppua kohti. Täten levylle kelpoinen tavara väheni, vaikka molemmat esiintymiset olivatkin pitkiä.

'On' -albumia voisi ehkä luonnehtia dokumentiksi siitä, miltä Dave oli kaavaillut uuden blues-heavy -bändin kuulostavan. Kappalevalinnat näiltä nauhoilta nimittäin aiheuttivat pieniä kiistoja Lindholmin ja Vaahteran välille. Daven linja, joka toi esille alkuperäisen bändi-idean, veti pidemmän korren ja valituiksi tuli pääosin materiaalia, joka oli kirjoitettu jo ennen Vaahteran mukaan tuloa. Esimerkiksi 'Goddess Of Music', joka levyllä on suoraan kappaleen 'Later (You´ll Laugh At It)' jatkona, oli ensimmäisiä yhdessä treenattuja biisejä. Dave piti lisäksi valittujen biisien soundin luonnollisuutta ja tiettyä rupisuutta hyvänä juttuna. Sekin oli asia josta Vaahtera ei ollut aivan samaa mieltä.

Kaikki kappaleet olivat aiemmin julkaisemattomia, lukuunottamatta 'Cigarrette Lean' -versiota 'Cigarrette Lean Nr:2', joka on sanoitukseltaan enemmän tai vähemmän improvisoitu jatko ensimmäiselle singlelle. Soundi on karhea ja Jouko Aheran tekemät äänitykset ovat pientä kohinaa lukuunottamatta onnistuneita. Talking Heads -vaikutteita saa maistella Leppäsen hienosti tulkitsemalla Al Greenin 'Take Me To The River' -kappaleella.

Syksyllä 1980 Bluesounds teki parin keikan vierailun Ruotsiin. Siellä bändi sai vaihteeksi soittaa yleisölle, jolla ei ollut suurempia ennakkokäsityksiä siitä, mitä tuleman piti. Suomessa tyyli alkoi jo olla tuttu. Bluesounds olikin aikanaan lähellä myös kansainvälistä mainetta. Sen levyjä myytiin ainakin Saksassa, Ruotsissa ja Neuvostoliitossa. Joitakin suhteellisen pieniä ulkomaan rundeja lukuunottamatta läpimurto jäi kuitenkin saavuttamatta.


Bluesounds: On, 1980 (live)
JHN 2022

Tears - Medley: Later (You´ll Laugh At It)/Goddess Of Music - Normal Lights - Help You - Know My Own - Take Me To The River - Cigarrette Lean Nr:2 (kasettiversiolla on bonuksena biisi Thank You Very Mush) Äänitetty: 28.6.80/Tampere Yo-talo, 5.9.80/Vanhan kesäklubi
Äänittäjä: Jouko Ahera
Tuottaja: Bluesounds

Tältä albumilta mukana on kappale:


takaisinpäin sisällysluettelo eteenpäin