Dave Lindholm ja Antero Jakoila julkaisivat 1979 englanninkielisen EP:n Crazy Moon, jolle tuli seuraavana vuonna jatkoa kappaleen verran Pedro's Heavy Gentlemen -albumilla, sitten pari biisiä Anteron ensimmäisellä soololevyllä 1984 ja vielä 1991 Anteron La Morena -albumilla, jossa on Albert Järvisen ja Backsliders-rumpali Ana Haglundin muistolle Jakoilan kappale ”Blues For A". Jakoila osallistui ja tuotti 1993 myös Daven hienon albumin LLL ja oli orkesterissa 1998, kun tehtiin Punainen +. Eikä tietenkään sovi unohtaa vuosia kestänyttä yhteistä keikkailua ja 1980-luvun alussa Sleepparipohjalta taltioitua, vaikkakin (toistaiseksi) arkistoihin jäänyttä kantrialbumia The Hevoset.
Kun kirja ”Antero Jakoila, Kitaristi” julkaistiin 2019, innoittui Dave kehittelemään uusia ajatuksia luettuaan kertomuksia Anteron syntetisaattorikitarasta. Jakoilan Roland GR-300 oli ollut käytössä harvoin, mutta sitäkin pätevämmin: Tuomari Nurmiolle 1980 toteutetussa legendaarisessa Punainen planeetta -sessiossa sekä 1995 M. A. Numminen -albumilla Goes Tech-No – En tahdo olla prinsessa.
Kaksikon homma lähti käyntiin vierailulla Jakoilan residenssiin kesäkuussa 2021 ja Daven soittaessa omia biisejään nauhalle. Ne olivat luonnoksia, joissa oli vasta kitaraa ja rytmiikkaa, mutta ei tekstejä. Antero puolestaan kaivoi lähes kolme vuosikymmentä koipussissa olleen Rolandinsa esille, virta syttyi masiinaan ja lopputulos on tässä kuultavissa. Kumpikin maestro laittoi peliin kolme kappalettaan, joita alettiin vuorovedolla kehitellä eteenpäin.
Kuten levy-yhtiön tiedote toteaa: ”tekoprosessi on ollut kuin ajan kuva”. Dave äänitteli omia osuuksiaan Tampereella ja Jakoila omansa vastaavasti kotistudiollaan Helsingissä. Seuraava aste olikin Daven biiseistään tekemät raaka-osuudet, jossa oli jo kitarat ja bassot ja tekstit mukana. Vastaavasti Antero koosti omien biisiensä pohjat ja selitti Davelle, mihin hänen mielestään pyrittiin. Netin kautta kehitelmät kulkivat edes ja takaisin ja kokonaisuutta rakennettiin biisi kerrallaan. Antero hoiti omat osuutensa yksin, mutta Daven puolelta olivat mukana myös rumpali ja basisti. Bassoääniä tuotettiin oikean basson ohella myös laskemalla kitaraa oktaavilla ja loihtimalla pianolla kontrabassosaundeja.
Antero sanoo periaatteena olleen, että taustat olisivat mahdollisimman kiinnostavia ja eläviä. Lauluosuuksissa ei ole varsinaisia melodioita, vaan ne ovat kertomista. Anteron mukaan ”Leonard Cohenin muminat tulee mieleen”.
Dave toteaa tiedotteessa, ettei ole koko pitkän uransa aikana lähtenyt ikinä aiemmin miksaamaan siten, että puolet materiaalista on ennakkoon kuulematta.
Daven kappaleet ovat kertomuksia hänen teksteihinsä: ”Ihme E. onkin O.K.” (työnimenä ”Ihme”), ”Vielä yhden ainoan kerran” (”Vielä kerta”, joka on tarina kadonneesta ystävästä) ja ”Liian vähän on vähän liikaa” (”Liian vähän”). Viimeksi mainittu on folk-kitara-systeemistä lähtenyt kuvio, mihin tulee mukaan komppi ja sähkökitara.
Anteron kappaleista ”Hymni” oli viitisentoista vuotta vanha biisi, josta hänellä oli olemassa nuotit ja demo. Sähkökitaran ja kitaramelodian lisäksi Antero halusi siihen ison syntsäkitaralla toteutetun saundimaailman, ”kuin soitettaisiin Notre Damessa”.
”Riijanna” on lattari, jossa pääosassa ovat akustinen kitara ja Daven puheet. Rumpukompin ohella kuultava yksinkertainen sähköpianon kalkutus on Jakoilan käsialaa.
”Ja arki jatkuu” -kappaleen Antero teki monimuotoiseksi koosteeksi, teksti on taas Daven puhetta. Lisäyksinä tehdyissä syntsäkitara-osuuksissa on matkittu sitaria ja Sgt. Pepperin aikaisia soundeja. Kooste myös tuplattiin, ja niin saatiin biisin pituutta kasvatettua. Toinen osa alkaa uudella rytmiikalla ja saundimaailma muuttuu. Saundit kasvavat kaiken aikaa, ja lopussa mennään aika rankalla syntsäkitaralla autojen ääniä mukaan sekoittaen.
Hankkeen pitkäaikainen kehittely ja viiveet tuottivat hieman erilaiset kokemukset nopealle Lindholmille sekä pedantille yksityiskohtien viilaaja Jakoilalle. Dave totesikin olevansa helpottunut, kun paketti lopulta lähti hänen käsistään. Sen jälkeen oli vielä pientä hiomista Anteron halutessa miksauksissa paremmin kuuluviin joitakin finessejä – osa niistä toteutui, osa jäi lopulta taustalle. Miksaukset hoiti Jani Viitanen Headline Recording Studiolla.
Albumin nimeksi tuli luontevasti pelkistetty Vol 2, olihan nyt kyseessä kaverusten toinen yhteinen pitkäsoitto, jo näin neljänkymmenen vuoden jälkeen. Luottovalokuvaaja Harri Hinkan hienossa levykannessa on tiettyä senioriteettia havaittavissa.
”Näihän se menee” - Antero Jakoila
”Näin se menee” - Dave Lindholm
Hymni / Ihme E. onkin O.K. / Vielä yhden ainoan kerran // Riijanna / Liian vähän on vähän liikaa / Ja arki jatkuu
